(Now also in International Bad English.)

Varoitus: seuraa taas väninää, marinaa ja yleistä negatiivisuutta.

Pari viikkoa sitten vietin yhden illan ottaen kierroksia ja riehuen ympäri somea. Tosikkomaisen raivokohtaukseni – jota vain pahensi koko ajan korvamatona päässäni jyskyttävä Kummelien Speedyn ja Sakun Hän-mies – syynä oli Finland Promotion Board -nimisen elimen liikkeelle panema Hän-kampanja, jolla suomalaista yhteiskunnallisen tasa-arvon ideologiaa yritetään nostaa maailmanlaajuiseen keskusteluun, samalla tietenkin myös rakentaen Suomen ns. maabrändiä. Hän, näin kerrotaan kampanjan etusivulla, on suomen kielen inklusiivinen (mukaanottava) pronomini, joka merkitsee tasa-arvoa. ”Se symboloi parempaa maailmaa, jossa ihmisiä ei määrittele heidän taustansa, sukupuolensa tai ulkonäkönsä.” Ja hän on perustettu vuonna 1543, tai näin ainakin kampanjan sivuilla annetaan ymmärtää (”EST. 1543”). Kampanjaan liittyy ilmeisesti ajatus siitä, että suomi ikään kuin leikkimielisesti tarjoaisi hän-pronominia toistenkin kielten käyttöön. Kun kerran suomi on saanut sanoja muista kielistä ikään kuin lahjaksi…

dankeschön.jpg
”Kiitos, saksan kieli! Sinä olet lahjoittanut suomen kielelle paljon sanoja, kuten KUNINGAS, MEETVURSTI ja FLYYGELI. Tässä vastalahjaksi suomalainen sana: hän. Meidän ‘sie’ ja ‘er’ yhdessä sanassa – suomen inklusiivinen pronomini tasa-arvon puolesta.”

No miksi ihmeessä tämmöisestä pitää näin tosikosti pahoittaa mielensä? Kun kyseessä kuitenkin on, niin kuin Facebookin Kielitiede-ryhmässä avaamaani keskusteluun kirjoitti kampanjan taustajoukkoihin kuulunut Laura Kamras Ulkoministeriön maakuvayksiköstä, vain ”alusta” ”tarinalle”:

Kampanjassa emme väitä, että hän olisi todiste tasa-arvosta. Hän on alusta, symboli kertomaan tarinamme yhdenvertaisuudesta. Kerromme hänin kautta tarinamme ja kutsumme muut mukaan keskusteluun yhdenvertaisuuden puolesta. Kampanja[lla] haluamme antaa tunnustusta ympäri maailmaa tehtävälle yhdenvertaisuustyölle, kampanjan ensi vaiheessa julkistimme 16 tunnustusta.

No joo. Ehkä aliarvioin ns. maallikkojen ymmärrystä, kun tosikosti pahoitan mieleni siitä, miten kielestä ja kielen ilmiöistä puhutaan. Tai paremminkin siitä, mitä kuvittelen ihmisten mieleen ensiksi tästä kampanjasta tulevan. Äkkinäinen saattaa ajatella koko kampanjan perustuvan siihen ajatukseen, että suomen sukupuolineutraali hän-pronomini olisi jotenkin harvinainen ja erikoinen. Sitähän se ei ole, vaan itse asiassa luultavasti enemmistö maailman kielistä toimii samoin kuin suomi eikä sukupuolita kolmannen persoonan pronomineja. Selvää on myös, että sukupuolineutraali persoonapronomini ei ole mikään tasa-arvon tae. Myös suomessa henkilöön viittaavia ilmauksia voidaan sukupuolittaa ja sukupuolitetaankin jatkuvasti, eikä millään kielenhuoltotoimilla koskaan voida estää ihmisiä puhumasta ja ajattelemasta toisista ihmisistä eriarvoistavasti ja syrjivästi.

Paljon muutakin merkillistä kampanjasta löytyy. Kun nyt ensinnäkin hän-sanaa ajatellaan, niin se ei ole mikään tasa-arvon ilmaisin, vaan sen kansanomainen käyttö liittyy refleksiivisyyteen (”hän itse”) tai logoforisuuteen (kansankielessä hän usein viittaa siteeratun puheen ”minään”: se sanoi että hän tulee…), tai sitten hän-sanaa käytetään joko jotenkin erityisen kunnioitetuista ihmisistä tai hieman halveksivaan sävyyn (minä hänen hommistaan tiedä…). Neutraali kolmannen persoonan henkilöviittauspronomini on useimmissa puhutun suomen muodoissa se. Nykyinen kirjakielen hän- ja se-pronominien työnjako (hän ihmisestä, se eläimestä tai esineestä) on varsin myöhäinen, väkinäinen ja oppitekoinen kehitelmä – kuten monet muutkin suomen kirjakielen piirteet. Hän-pronominia ei myöskään todellakaan ole luotu vuonna 1543; jokin vuosiluku vain haluttiin kampanjan logoon saada, joten siihen imaistiin peukalosta Agricolan ABC-kirjan ilmestymisvuosi, ikään kuin sillä olisi hän-pronominin ja sen käytön kanssa jotain tekemistä.

Ja aivan lopullisen käsittämättömäksi jää tuo lainasanaosio: ottakaapa tästä hän-sana, kun kerran olette antaneet meille tämmöisiä sanoja! Ensinnäkin ”lainaamisen” tai ”lahjoittamisen” metaforat aika huonosti kuvaavat niitä monenlaisia prosesseja, joita voi liittyä sanaston siirtymiseen kielestä toiseen. Toiseksi pronominien lainaaminen kielestä toiseen on varsin harvinaista (joskaan ei täysin mahdotonta), ja erityisen vaikeaa olisi esimerkiksi saksan kielen, jossa sanojen taivutusta ja tekstinsisäisiä viittaussuhteita niin vahvasti säätelee kieliopillinen sukujärjestelmä, omaksua tähän systeemiin täysin sukuneutraali pronomini. (Saksan kielessä tasa-arvoistaminen ei siksi onnistukaan neutralisoimalla vaan päinvastoin sukupuolen merkitsemistä lisäämällä.) Eikä sukupuolineutraalia pronominia tarvitse lainata, jos semmoinen kieleen halutaan: ruotsissahan on jo kehitetty hen, ja englannin kieleen on iät ja ajat yritetty luoda sukupuolineutraalia pronominia, tällä hetkellä vahvimmin tässä tehtävässä taitaa toimia yksiköllinen they. Ja kun kerran halutaan puhua niin perin pohjin tutkitusta asiasta kuin suomen kielen germaaniset lainasanat, niin eikö olisi voinut laittaa ne faktat kohdalleen? Kuningas ei todellakaan ole tullut suomeen saksasta vaan jo kantasuomeen, siis suomen, viron ynnä muiden lähisukukielten yhteiseen kantamuotoon, jostakin paljon varhaisemmasta germaanisesta kielimuodosta.

Se on toki kampanjan tekijöiden kunniaksi sanottava, että he ovat yrittäneet perehtyä kielitieteellisiin taustoihin ja haastatelleet asiantuntijoita. Tämän tulokset löytyvät kampanjasivuston ”kysymyksiä ja vastauksia” -osastosta. Jos lukija vaivautuu itsensä sinne asti klikkaamaan, hänelle selviää, että kampanjan tekijät eivät suinkaan (enää?) luule sukupuolineutraalin ‘hän’-pronominin olevan jotenkin harvinainen tai kuvittele sen olemassaolon automaattisesti johtavan tasa-arvon toteutumiseen. Istu ja pala, heille on jopa selvinnyt sekin, että hän on ollut suomen kielessä olemassa jo paljon ennen Agricolan ABC-kirjaa ja että sen nykyinen käyttötapa on suhteellisen myöhäisen kielensuunnittelun tulosta.

Vitsi, vitsi, leikkiä, ”tarinallisuutta”, mutta… Näitä selittelyjä lukiessani minulle nousi jatkuvasti mieleen entiseen maailmanaikaan Unkarissa kuulemani Radio Jerevan -vitsi tiedonvälityksestä reaalisosialismissa: ”Kuulemma Moskovassa Punaisella torilla jaellaan Volvo-autoja. Voiko tämä pitää paikkansa? – Kyllä, pienin täsmennyksin. Ei Volvoja vaan Volga-merkkisiä autoja. Eikä jaella (osztogatnak) vaan ryöstellään (fosztogatnak).” Miksi oikein koko hän-kampanja, kun taustatieto-osuus itse asiassa tuntuu vievän siltä pohjan pois? Ei voi välttyä ajattelemasta, että hän-kampanja on saanut alkunsa naiivista tietämättömyydestä, myyteistä ja harhaluuloista. Ja vaikka koko alkuperäinen idea (”hei, meillä on tämmöinen tosi erikoinen ja tasa-arvoinen hän-sana, mitäs jos muutkin kielet ottaisivat suomesta mallia?”) on tarkemmassa selvittelyssä hajonnut käsiin, kampanjasta ei silti ole haluttu luopua, kun kerran graafiset suunnittelijat sun muut ammattilaiset oli jo pantu töihin. Siksi soperrellaan ”tarinallisuudesta” ja ”keskusteluun haastamisesta” ja selitellään, että ”hän on vain alusta”…

Onhan se toki hienoa, että tasa-arvoa ja kriittistä tasa-arvokeskustelua yritetään edistää. Ja hienoa on sekin, että tässä keskustelussa on nostettu framille kieli. Sitä vain meikäläinen tosikko ei jaksa antaa anteeksi, että tämä nosto tehtiin typerien kliseiden, väärinkäsitysten ja harhaluulojen kautta. Päältäpäin pikaisesti katsoen kampanjan ytimessä näyttää edelleenkin olevan, että suomen kielen hän-sana on tasa-arvon tae ja tunnusmerkki ja että tämmöinen tasa-arvoinen pronomini on maailmanlaajuisesti harvinainen ja erikoinen juttu. Tämän lisäksi kampanja pönkittää muitakin myyttejä ja harhaluuloja.

Ensinnäkin tuo hassu vuosilukuidea vahvistaa sitä yleistä harhakäsitystä, että vain kirjakielet ovat ”oikeasti” olemassa (”Agricola loi suomen kielen”), kirjoituksettomat kielet eivät ole ”oikeita” kieliä ollenkaan. Toiseksi suuri yleisö on muutenkin äärettömän vastaanottavainen vulgaariwhorfilaisuudelle, siis sille ajatukselle, että kieli on suorassa, elimellisessä ja selkeässä yks-yhteen-suhteessa kulttuuriin tai ajattelutapaan (”hienolla kulttuurikansalla on hieno kulttuurikieli, sotaisalla kansalla on sotaisa kieli…”). Kampanjan ideaan sisäänrakennettu ajatus siitä, että suomen kielen erikoinen sukupuolineutraalius on osa suomalaisen kulttuurin ja politiikan erikoista tasa-arvoperinnettä, menee tämän perusteella sukkana sisään. Vastuuntuntoisempaa olisi nimenomaan toppuutella tämmöisiä äkkivääriä yleistyksiä ja ehkäistä ennakkoluuloja.

Väärin sammutettu siis, taas kerran. Ärgh.